Køge – København

Yö oli onneksi sateeton ja tuulikin ehkä vähän laantui. Heräsimme kuitenkin koleaan aamuun. Otimme 5 kruunun suihkut ja pakkasimme pyörälaukut. Pääsimme suht aikaisin liikkeelle ja hyödynsimme Køgen keskustan välittömän läheisyyden aamupalan merkityksessä. Suuntasimme hienoon kodikkaaseen kahvilaan, jonka pitäjänä hääri hurmaava täti. Söimme maukkaan kotikutoisen aamiaisen ja ihastelimme ikkunasta näkyviä vanhoja taloja. Ohi ajoi myös rekallinen paikallisia abiturientteja.

Kun saimme vatsamme täyteen lähdimme polkemaan kohti Köpistä, jonne oli vain 40 kilometrin matka. Aluksi tien vartta reunustivat monet kemianteollisuuden tehtaat, kunnes vihreyttä alkoi taas näkyä meren ja ajoradan välissä. Poikkesimme pienessä “peikkometsässä”, joka ilmeisesti oli jonkin sortin luonnonsuojelualue. Kävelimme hetken valkoisella hiekalla ennen kuin jatkoimme matkaa.

Tie oli kovin asutettu ja rannan puolella näkyi paljon yksityisteitä. Noin 15 kilometriä ennen Kööpenhaminaa saavuimme kaupungin uimarannalle Hundigenin leirintäalueen kohdalla. Päätimme syödä nuudelit, seuranamme bussilastillinen kevätretkellä olevia koululaisia.

Jatkoimme pieniä saaria pitkin kohti keskustaa. Mitä lähemmäksi keskustaa päästiin, sitä enemmän maisema muuttui teollisuusalueeksi, jonka suojassa etenimme kohti kaupunkia. Ylitimme Malmöön vievän moottoritien kyljessä sillan kaupungin eteläpuolella olevalle saarekkeelle, jossa huominen hotellimme sijaitsi. Päädyimme kuitenkin yöksi Danhostelliin, josta meille löytyi pieni putka. Köpikseen selviytymisen kunniaksi varasimme pöydän Tight-ravintolasta, missä söimme viiden ruokalajin menun viineineen. Ja olipa muuten kehujen arvoinen rentoine tunnelmineen.

63 / 1022 km

20130628-114006.jpg

20130628-113951.jpg

20130628-113919.jpg

20130628-113957.jpg

20130628-113901.jpg

20130628-113752.jpg

20130628-113804.jpg

20130628-113910.jpg

20130628-113741.jpg